kirjotan tätä tänään, maanantaina 23.10.2017 klo 6:47. eikä sillä sinänsä mitään merkitystä ole kun ei mun päivät sisällä mitään erikoista. haluan kai vaan laittaa päivämääriä ylös että voin tajuta kuinka en etene elämässä lainkaan.
tänään mulla on astmahoitajalle aika. tein pef-seurantaa kaks viikkoa ja ai saatana että sekin teki tiukkaa. herätä aamulla aikasin ihan vaan sitä varten ja illalla kytätä kelloa että joko sais puhaltaa. no ei paha homma, ei ollenkaan, paitsi mulle näköjään.
viime kirjoituksessa manasin ihmisen kyvyttömyyttä avata suutaan kun asiat on vituillaan. no, perun puheeni. parempi sulkee suu, silmät ja korvat. olla kuin ei oliskaan. toisten reaktion ollessa luokkaa "valitat liikaa", "kaikkiko on taas huonosti", "oo nyt jo hiljaa" niin mieluummin sitä siinä tapauksessa sit on hiljaa.
juteltiin mun psykologin kanssa viime kerralla, siitä kun sanoin etten mä halua nousta aamuisin sängystä. mietittiin, mikä siinä on mulle niin vaikeaa. kerroin, kuinka tuntuu että kaikki maailman paha on mun syytä sen jälkeen, kun nousen sängystä. se, että riitelen ihmisten kanssa, on mun syytä, koska nousin sängystä. olen varmaan viallinen, joku kromosomi puuttuu tai muuten vaan mua siunattiin näin. no mutta jokatapauksessa, tultiin tulokseen että suojelen sillä itseäni ja muita, kun oon kuin en olisikaan. näin on ihan hyvä. näin on tuttua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti